perjantai 2. helmikuuta 2018

 
NUOKUN SIRKUS, JOUKO ALHON JOHDOLLA, VIIHDYTTI TAIKATEMPUILLAAN
 
 
 
Muskettisoturit ja Elisabet valmiina

Narutemppu: poikkileikattu naru
saatiin taas kokonaiseksi,
Hienoa!

Miten voikin naru pysyä vaakatasossa?


Yleisökin pääsi kokeilemaan temppuja

Pysyyhän se vaakatasossa meilläkin!!!


Taikasolmut ja oikeat solmut,
oli hienoa oppia tekemään taikoja


Todella mahtava esitys,
Suuret Kiitokset
Muskettisotureille ja tietenkin Elisabetille.
Tervetuloa meille toisenkin kerran!

perjantai 19. tammikuuta 2018

 
NASTOLAN KIEKKO JÄRJESTI LINNUNLAULUN PALVELUKESKUKSESSA TODELLA UPEAN MUSIIKKITAPAHTUMAN


Nastolan kiekko lahjoitti jokaiseen palvelukotiin  orkideakukkasen ilahduttamaan asukkaita
 
 


Orkideat ojensi Jesse Alatalo, Joonas Koponen ja Mikko Hakala


Nastolan kiekko oli järjestänyt myös musiikkiesityksen,
 jonka kokoonpano oli
Roosa Silaste (laulu ja viulu),
 Maria Lamminen (sello)
Mikko Patama (piano)

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

 
 
MAANPUOLUSTUSNAISET
 KUTOIVAT SUKKIA
 
Kaikki asukkaat saivat joulupaketin,
 jonka maanpuolustusnaiset olivat kutoneet.
Sukkia, lapasia ja rannelämmittimiä
 
 
 


Pirjo Haimi otti vastaan neuleet



torstai 21. joulukuuta 2017

                 HYVÄÄ JOULUA
                              JA
                        ONNELLISTA    
                                   UUTTA VUOTTA!




KAARISILLAN JOULUOOPPERA ILAHDUTTI MEITÄ JOULUVIIKOLLA













LAHDEN VETERAANISOITTOKUNTA MUSISOI MYÖS JOULUVIIKOLLA


                                                                           















 SUURET KIITOKSET TEILLE KAIKILLE, JOTKA KÄVITTE MEITÄ ILAHDUTTAMASSA JA LUOMASSA MEILLE JOULUNTUNNELMAA!

                HYVÄÄ JOULUA JA
            ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

torstai 7. joulukuuta 2017

SUOMI 100
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA LINNUNLAULUSSA
 
 
 
 
 
 
Juhlapaikka valmiina

Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja,
Pekka Komu, oli meillä juhlapuhujana

Asukkaiden edustaja, Jaakko,
luki meille runon, Meidän Suomi


Nastolan mieskuoro lauloi:
Kaunehin maa,
Kotimaani ompi Suomi,
Isänmaalle

Pihla Järnefelt esiintyi huilua soittaen


Eerika Toivola soitti meille haitarimusiikkia
mm. Myrskyluodon Maija
 

Mieskuoro lauloi:
Suomen laulu,
Finlandia

Yhdessä mieskuoron kanssa lauloimme
 Maammelaulun

Suuren juhlan tuntua oli meidän juhlassa

Kiitos teille kaikille jotka olette tämän hyvinvointiyhteiskunnan meille nuoremmille rakentaneet. Tästä on hyvä jatkaa ja tehdä  Suomen maastamme vieläkin parempi paikka.
Onnea Suomi Finland 100!